perjantai 2. kesäkuuta 2017

Viva l'amore! Viva l'Italia!

Olen aivan unohtanut kertoa, että tehtiin pari viikkoa sitten sellainen temppu, että vihdoin ja viimein varattiin meidän häämatkalennot! Johan tätä häämatka-asiaa pitkään pyöriteltiinkin edes ja taas.

Alkuperäinen ajatuksemme oli lähteä häämatkalle Vietnamiin, josta kirjoittelinkin tänne blogiin joulukuussa 2015. Vietnam- aiheeseen häämatkahaaveiluun pääset palaamaan tästä. Sitten tapahtui... noh, elämä. Kiire ja stressi on päässyt vaivaamaan meitä molempia viimeisen vuoden aikana. Normaalisti jaksaisin selvitellä ja googletella loputtomasti erilaisia uusia ja jännittäviä maailman kolkkia, ja suunnitella jos jonkinmoisia matkareittejä ja reissuohjelmia. Nyt rahkeet eivät ole siihen riittänet. 

Vaikka Vietnam houkuttelee matkustuskohteena meitä aivan älyttömästi, oli myönnettävä, että sen reissun aika ei olisi häiden jälkeen. Haluamme lähteä Vietnamiin joku päivä energiaa puhkuen seikkailumielellä. Tämänhetkinen fiilis kun huutaa rentoutumista, ruokaa, viiniä, kauniita maisemia ja kulttuuria.  Mikäs paremmin näihin tarpeisiin vastaisi kuin Italia! Meidän syksyinen Rooman reissu vain vahvisti ajatusta Italiasta häämatkakohteena. Tästäkin kirjoittelin blogiini, ja Rooma- tunnelmiin pääset tästä.

Odotan innolla illallisia lämmintunnelmallisissa Italialaisissa tavernoissa. (Kuva ilmaislähteestä)

Italia on aina kiehtonut minua, ja kuten Rooma- postauksessani kirjoittelin, olenkin haaveillut eläköityväni joskus Toscanan maaseudulle. Pitihän sitä päästä siis tutkimaan näitä tulevia eläkepäivien maisemia, ja tästä syystä päätimmekin suunnata häämatkallamme Keski-Italiaan.

Tältä näyttää sieluni silmin Toscanalainen auringonlasku. (Kuva ilmaislähteestä)

Halusimme lentää Firenzeen, josta käsin olisi helppo tutkia Toscanan aluetta. Firenzen lennot olivat kuitenkin todella kalliita. Mietimme myös Bolognaa, mutta törmäsimme samaan ongelmaan lentojen hintojen kanssa. Roomaan lentäminenkin oli vaihtoehto, sillä sinne saa todella edullisia lippuja. Emme kuitekaan lopulta kokeneet järkeväksi lentää niin paljon etelämpään.

Lopulta valitsimme starttipisteeksi Venetsian, josta pääsee nopeasti ja edullisesti liikkumaan eri kohteisiin. Lennot saimme melko edullisesti Norwegianilta. Menopaluu Venetsiaan oli 178€ per henkilö.  Lähdemme reissuun 2 viikkoa häiden jälkeen. Siinä on sopivasti aikaa toipua häätouhotuksesta, mutta innostua tulevasta reissusta.

Pakkohan siellä Venetsiassa on kerran elämässään ainakin käydä, miksi ei nyt! (Kuva ilmaislähteestä)

Perilläoloaikaa meillä on Italiassa 2 viikkoa, joten emme aio pysyä yhdessä paikassa koko reissua. Venetsian jälkeen suuntaamme muutamaksi päiväksi löhöilemään rannalle Riminiin, ja sieltä junalla sitten Bolognaan. Vuokraamme joko Bolognasta tai Firenzestä auton, jolla on tarkoitus huristella Toscanassa muutaman päivän ajan. Tarkoitus olisi katsastaa ainakin Siena, Arezzo ja Lucca.

Riminissä aiotaan löhöillä auringossa ja ottaa iisisti. (Kuva ilmaislähteestä)
Yöpyminen ei Italiassa ole mitenkään erityisen edullista, ja olenkin laskeskellut, että vähintään 100 euroa/yö olisi hyvä varata keskimääräiseksi yöpymisbudjetiksi. 14 yön yöpyminen tulee siis jo pelkästään kustantamaan helposti 1400 euroa. Tähän kun lisää vielä auton vuokrauksen, bensat sekä syömisen, juomisen ja muun huvittelun, päästään sellaiseen laskelmaan mitä en halua edes ajatella. 

Meillähän ei rehellisesti sanottuna ole oikeastaan hajuakaan miten aiomme reissun maksaa, mutta siitäkin huolimatta sinne lähdetään! Olemme pyytäneet lahjaksi rahaa häämatkaan, ja jo pienikin potti auttaisi meitä toteuttamaan reissuhaaveemme. Lisäksi jaksan toivoa, että häistä jäisi yli vähän ekstraa jota voisimme häämatkaan käyttää. Mikäli varata ovat vähissä, yövymme sitten vaikka dormissa tuon 2 viikkoa, pääasia että matkaan päästään! ;)

En kyllä malttaisi odottaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti