maanantai 1. toukokuuta 2017

Hääkattauksemme kokeilua ja lautasliinarakkautta


Kaupallinen kampanja / Yhteistyössä Häät-media ja Duni



Hei, ja hyvää Vappupäivää!

Kerroin teille yhteistyöstä Häät-median ja Dunin kanssa 1. kattauskokeilupostauksessani, jossa testailin juhlavaa illanistujaiskattausta. Lupasin tuolloin, että seuraavaksi testiin pääsee varsinainen hääkattaus. Hääkattauskokeilut on nyt tehty, ja haluaisin jakaa teille Vapun kunniaksi kokeilun herättämiä mietteitä. Fiilistelin kaunista kevätpäivää ja kokeilin kattausta terassillamme. Tässä Suomen keväässä pitää ottaa joka aurinkoisesta hetkestä kaikki irti, sillä ei koskaan tiedä, milloin seuraava lumimyrsky alkaa!

Blogia seuranneet tietävätkin, että häidemme visuaalisena teemana on salainen puutarha vesiväritwistillä. Häävärit ovat tummansininen, ruusukulta ja pastellisävyt. Pöytien kattauksesta on päätetty sen verran, että niiden keskiössä tulevat olemaan pöydän keskellä kaareilevat paksut oksat ja lehtien, ikivihreiden tai sammalin saavutettava vehreys. Tämän lisäksi haluaisin mahdollisimman paljon kukkia ja kynttilöitä.

Haluaisin hääkattauksella saavuttaa hieman sellaisen luonnollisen, mystisen, mutta kutsuvan salaisen puutarhan hengen. Alkuperäisenä ideana oli tehdä keskisosan koristeluista mahdollisimman runsaat, ja sitten tasapainottaa kokonaisuutta yksivärisillä kankaisilla lautasliinoilla. En ole suoraan sanottuna edes harkinnut paperisia, tai monivärisiä liinoja. Kunnes...





...RAKASTUIN noihin lautasliinoihin! Kyseessä on Dunilta tilaamani Vallilan malliston lautasliina nimeltä Charlotte Pink. Myös ensimmäisessä kattauskokeilussa käyttämäni lautausliinat olivat Vallilaa. Olen ilmeisesti Vallila-tyttö! Sen lisäksi huomaan olevani lautasliinaminimalisti. Kokeilin monenlaisia taitoksia ja tapoja käyttää liinaa. Aina kuitenkin päädyin lopulta asettamaan liinan sellaisenaan lautaselle. Mielestäni etenkin kuvioitu liinaa pääsee näin parhaiten oikeuksiinsa.

Muistatteko ne Ikean muovikukat jota käytin 1. kattauskokeilussa? En voinut olla kokeilematta niiden toimivuutta lautasten päällä, niin samankaltaiset ne olivat liinojen kukkien kanssa. Olisipa hienoa jos löytäisin vastaavia kukkia ihan aitoina versioina. Kattauskokeilussani kukat ovat vähän siellä täällä, koska tuuli tykkäsi heitellä niitä ympäri pöytiä. 


Halusin pitää lautasliinat tämän kattauksen tähtenä. Pidin keskiosan koristelut hieman hillityimpinä, ja noiden liinojen kanssa se todella toimi. Liinat henkivät mielestäni täydellisesti sitä pastellisävyisen salaisen puutarhan henkeä mitä haemme.


Käytin kattauksessa mahdollisimman paljon kotoa jo löytyviä koristeita sillä halusin testata miten ne toimivat  Dunin tuotteiden kanssa. Dunin tuotteita kattauksessa ovat nuo ihanat lautasliinat, kuohuviinilasit ja pitkät valkoiset antiikkikynttilät. Pöytäliinana käytin tummansinistä lakanaa, jonka tummuus toi mielestäni hieman sitä kaivattua "mystisyyttä". Pöydän keskiosassa on metsästä kokoamiani oksia, joita olen kuivannut talven yli varastossa. Kuparinväriset kynttilänjalat ja uuden elämän saaneet pienet öljypullot ovatkin tuttuja ensimmäisestä kattauskokeilusta.


Vehreyttä hain Ikeasta jokin aika sitten mukaan tarttuneilla muovisilla eucalyptys-oksilla.  Vaikka ei noissakaan varsinaisesti mitään vikaa ole, tulemme varsinaisessa hääkattauksessa käyttämään metsän antimia tuomaan vihreyttä pöytiin. Kukkia tulee myös varsinaisessa hääkattauksessa olemaan runsaammin.



Kattauksissa apuna on ollut tälläinen karvainen kaveri... ;) Zina on muuton jälkeen ollut aika läheisyyden kaipuinen, ja seurailee mua talossa ihan kaikkialle. Hänelle tämä terassilla kuvailu oli mukavaa, kun sai samalla vähän makoilla ja nauttia auringosta.


Teen Duni- haasteen tiimoilta vielä yhden kattauskokeilun. Siinä kokeilussa kokeillaan sinisen, luumun ja kullan yhdistelmää, ja testataan sitä, että miltä meidän hääkattaus näyttäisi, jos häitä juhlittaisiin kesän sijaan syksyllä.

xox


4 kommenttia:

  1. Ihan täydellinen kattaus, wow! Ja aivan ihanat nuo lautasliinat, vähänkö tekisi taas mieli rynnistää kaupoille mutta onneksi kaikki häähankinnat on jo tehty :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia Sofia! Haha. Mutta aivan mahtavaa että teillä on kaikki hankinnat jo tehty, oon vähän kade! :p

      Poista
  2. Hei mistä nämä kynttilänjalat ovat? Aivan ihanat! Muutenkin tykkään kattauksesta, tumma pöytäliina ja lautasliinojen kuosi tuo mukavaa vaihtelua "tylsään" valkoiseen kattaukseen jota näkee niin usein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Noi on kuule Jyskistä! Ne tulee kahden setissä, ja siinä on yksi pidempi ja yksi lyhyempi. Niitä on pitkään ollut siellä Alessa, mahtoiko setti maksaa jonkun 2,50€! :D Eli Jyskiin vain, jos vielä sattuisi löytymään! Ja kiitos kattauskehuista, itsekin tykkään että värillinen liina saa muut koristeet pomppaamaan esiin ihan eri tavalla kuin valkoinen... :)

      Poista